Kristiina Kostia

Kristiina Kostia



Kristiina Kostia on keravalainen kuvataiteilija. Toimittuaan pitkään tanssikasvatuksen parissa Keravan tanssiopistossa, hän on vapautunut kokonaan kuvataiteille. Kristiina Kostia ammentaa laajalta kulttuuripohjalta, johon kuuluvat kirjallisuus, teatteri, tanssi ja musiikki. Piirustus on ollut lähtökohtaisesti hänen vahvin alueensa. Tiellään kohti ammattimaista toimintaa hän on opiskellut pitkään öljymaalauksen ja akvarellin tekniikoita. Kristiina Kostia valittiin vuoden KuumArt –taiteilijaksi vuonna 2013 isokokoisella akvarellillaan Huhtikuun tulppaanit. Sen jälkeen hänellä on ollut kolme yksityisnäyttelyä ja useita yhteisnäyttelyitä.


Taiteilija sanoo:


”Aiheeni liittyvät ihmisiin ja luontoon, joiden liikettä ja ilmettä tavoittelen. Luontoa kuvatessani päähuomioni on tunnelmassa, ilman ja tuulen liikkeessä, väreissä tai hiljaisuudessa. Aiheeni ovat esittäviä, mutta eivät jäljentäviä. Etsin kohteesta sille luonteenomaista piirrettä ja pyrin pelkistämään sen viivan tai värin avulla. Viiva tottelee kättä, jota ohjaa koko vartalon tunne, kuvattavasta heijastuva energia ja liike. Jos energiaa tai draamaa ei ole, aihe ei kiinnosta. Myös pysähtyneisyys on voimakas tila. Elävää mallia jatkuvasti piirtäessäni pidän yllä silmän ja käden liikkeen yhteistyötä. Se on yhtä paljon kehontunteen kuin katseen havaintoa.”